TOIMINTAPERIAATTEITA

Olen koulutukseltani ratsastuksenopettaja, hevosagrologi ja II-tason valmentaja lajeina este-, koulu- ja kenttäratsastus. Asun Ypäjällä ja toimin yrittäjänä omalla pienellä tilallani. Valmennan eritasoisia ratsukoita kaikissa kolmessa lajissa sekä ratsutan hevosia ja poneja aivan alkeista kilparadoille asti niin este-, koulu- kuin kenttäratsastuksessakin. Ratsutettavat hevoset asuvat joko kotitallissani tai Hevosopiston lähellä sijaitsevissa talleissa, tilan ja tarpeen mukaan.
 


  Kuvat Leena Kahisaari                                                          Kuva Anna Kärkkäinen

Työssäni olen erikoistunut nuorten hevosten ja ponien sisäänratsastukseen. Pienen kokoni vuoksi ratsutettavistani suurin osa on poneja, mutta toki otan koulutukseen myös puoliverisiä ja suomenhevosia. Kaikki ponit ja hevoset koulutetaan yksilöinä rodusta riippumatta. Nuorten hevosten kanssa usein tähtäimessä on ikäluokkakilpailut, joista syksyllä ratsastetaan laatuponikisat, kasvattajakilpailut sekä suomenhevosten ja puoliveristen laatuarvostelut. Keväisin työllistävät laatuarvostelukarsinnat ja oripäivät, syksyllä ja talvella suomenhevostammojen ja -orien kantakirjaukset. Paljon on kuitenkin ratsutettavana myös harrastehevosiksi aikovia sekä tulevia opetushevosia ja -poneja. Kaikki ne tarvitsevat hyvän peruskoulutuksen, tulevaisuuden ammatista riippumatta.

 
Tähän ammattiin kasvetaan, ei ainoastaan opiskella. Paras opettaja on hevonen itse. Jokaiselta hevoselta oppii jotakin, jos vain pitää mielen avoinna ja asenteen nöyränä. Itse olen saanut kunnian kouluttaa jo yli kolmeasataa ponia ja hevosta, jokainen on ollut tärkeä osa uraani ja kouluttajantaitojeni kehitystä. Seuraavassa pääset tutustumaan hevoselämääni alusta tähän päivään asti. 
 

PONIVUODET

Olen syntynyt vuonna 1978 ja kotoisin Ruovedeltä. Ratsastuksen aloitin 9-vuotiaana Virtain Ratsutallilla shetlanninponilla, kuinkas muutenkaan. Myöhemmin siirryin jatkamaan harrastusta Ruoveden Ratsutallille Ruhalaan. Ruoveden Ratsutalli ja sitä pyörittävä Aminoffin perhe on ollut minulle erityisen tärkeä urallani.
Sain heiltä käyttööni opetusponina aiemmin toimineen nf-ruuna Danten, jolla pääsin maajoukkueeseen kenttäratsastuksessa osallistuen siinä lajissa SM-, PM- ja EM-kilpailuihin. Esteillä kilpailimme 110cm-luokissa ja kouluratsastuksessa SM-tasolla. Tärkeä henkilö urani alkutaipaleella oli myös ratsastuksenopettajani Tuukka Laitinen, joka opetti tärkeitä perusteita ja kannusti eteenpäin. Valmentajanani tuolloin toimi myös Anu Lahtinen, joka opasti kenttäratsastuksen saloihin. 


Kuva Tatu Kärkkäinen
 

JUNIORINA

Ponivuosien loputtua sain käyttööni Ruoveden Ratsutallin 5-vuotiaan opetushevosen uraa aloittelevan tamma Adelaidan. Sen kanssa sain tuntumaa hevosista ja osallistuin kenttäratsastuksessa helppoihin luokkiin. Myöhemmin Alma palasi takasin opetushommiin ja sain käyttööni ensimmäisen "valmiin" hevosen, konkariruuna Sir Henryn. Hese oli aikaisemmin kilpaillut omistajansa Eija Karlssonin ja sittemmin Sonja Leskisen kanssa kenttää, joten sen kanssa oli hienoa päästä kehittämään itseään lajissa eteenpäin. Hesen kanssa voitimme junnujen SM-kultaa ja pääsimme edustamaan maatamme nuorten PM-joukkueeseen. PM-kisat Ruotsissa olivat kuitenkin osaltamme murheelliset; Hese kaatui steepelillä ja kumpikin loukkaannuimme pahasti. Hesen toipuminen ei edennyt toivotulla tavalla, ja se laukkasi vihreämmille niityille vuoden kuntoutusyritysten jälkeen jättäen sydämeeni suuren aukon. Suurin paloni kenttäratsastukseen taisi myös hiipua sen mukana.


Kuva Anna Kärkkäinen
 
 
Olin ilman hevosta, joten Aminoffit, kuinkas muutenkaan, tulivat taas hätiin tarjoten koulutettavakseni raviradoilta "tulevaksi opetushevoseksi" hankittua Ajatuksen Poikaa. Siinä sitä sitten kevään kouluttelin, aloittaen ihan alusta, tai oikeastaan vielä paljon alempaa. Eikka nimittäin oli kovasti epäluuloinen ja pelokas ihmistä kohtaan, joten alkuun meni melko pitkään että sain sen luottamaan itseeni ja tekemisiini. Sen luottamuksen kun vihdoin voitin puolelleni, sitä en enää koskaan menettänyt. Eikka oli aivan uskomaton hevonen! 
   

OMA HEVONEN

Keväällä 1997 kirjoitin ylioppilaaksi Ruoveden lukiosta. Juhlien kohokohtaa ei tarvitse kauaa miettiä; Aminoffit saapuivat juhliini mukanaan Eikka, jonka he antoivat minulle ylioppilaslahjaksi! Sitä hetkeä en varmaan koskaan tule unohtamaan.. Nyt minulla oli ensimmäinen oma hevonen. Eikan kanssa sitten jatkoimme harjoituksia ja tuloksia alkoi syntyä. Lyhyellä, mutta laadukkaalla urallaan Eikka ehti saavuttaa melkoisesti; lukuisia voittoja ja sijoituksia kansallisista este- ja kenttäkisoista, useita erivärisiä mitaleita mestaruuksista näissä lajeissa.

Eikka siirtyi ajasta ikuisuuteen vuonna 2001. Se loukkasi jalkansa, eikä sitä kahdesta leikkauksesta huolimatta saatu kivuttomaksi. Eikka oli mahtava osoitus siitä, miten kovalla ja pitkäjänteisellä työllä arka ja epäluuloinen hevonen muuttuu ihan taistelijaksi, joka antaa kaikkensa oman ihmisensä puolesta. Eikalla on ikuisesti paikka sydämessäni.                   

 
Kuva Tatu Kärkkäinen

RATSASTUKSENOPETTAJAKSI

Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan Ypäjälle ratsastuksenopettajaksi. ROK 11 alkoi vuonna 1998 ja valmistuin vuonna 2001. Silloin sain ratsastaa paljon sekä pitkälle koulutettuja koulu- ja estehevosia, että erilaisia ja eri-ikäisiä nuoria hevosia. Tuolloin hankin Eikan rinnalle nuoren puoliverisen ruunan Balt Highwayn eli Paten, josta tuli kelpo kenttäratsu. Se oli 4-vuotias minulle tullessaan, 5-vuotiaana starttasin sen kanssa helppoa kenttää ja myin sen sitten, koska se kasvoikin itselleni hiukan liian suureksi.

Ratsastuksenopettajaksi valmistuttuani työskentelin kesän Vesilahden Ratsastuskoululla ja lähdin sitten Ruotsiin Paula Törngvistin ja Ragnar Bengtssonin talliin töihin vajaaksi vuodeksi. Kokemus oli erittäin opettavainen joka suhteessa, sain ratsastaa paljon myös silmän alla ja nähdä usean erittäin taitavan ratsastajan valmentautumista.  

 

AGROLOGIKSI

Syksyllä 2002 aloitin hevosagrologiopiskelut Mustialassa. Asuin Ypäjällä ja opiskelun ohessa ratsastin ja valmensin ratsukoita. Valmistuin Mustialasta vuonna 2005, jolloin löysin vihdoin Ypäjältä oman tilan ja muutin sinne hevosineni samana syksynä. Alkoi ahkera remontoiminen, ensin tehtiin tietenkin talli, sitten aloitettiin talon kunnostus. Kotonani on paikat 10 hevoselle ja pihatto, johon mahtuu 10 varsaa. Talvisin kaikki paikat on täytetty omilla hevosillani, mutta laidunkaudella talliin mahtuu myös asiakkaiden hevosia. Kotonani on käytössä vain kenttä, joten talvikaudella ratsastettavat hevoset majoittuvat Hevosopiston lähellä sijaitsevissa talleissa, maneesien lähellä.


Kuva Leena Kahisaari          

 

JAAPELI

Paten jälkeen oli uuden projektin vuoro. Hevoskauppias Anne Anderssonin kautta löysin suomenhevosorin Jaapeli, joka oli tuolloin 6-vuotias. Se oli kouluttamaton ja melkoisen huonossa kunnossa tullessaan, mutta oppi nopeasti ja osoittautuikin keskimääräistä lahjakkaammaksi. Jaapeli eteni urallaan huimaa vauhtia, ja jo samana vuonna kun ratsukoulutus aloitettiin, osallistui se ensimmäisiin kansallisiin estekisoihinsa. Kuntoa kehitettiin ja taitoja opeteltiin tasaiseen tahtiin, tuloksena kaudelta 2004 voitto jokaisesta kenttäluokasta ja lisäksi lukuisia voittoja ja sijoituksia kansallisista esteluokista. Jaapeli ehti urallaan saavuttaa kultaa ja hopeaa kenttämestaruuksista sekä pronssia estemestaruuksista, lisäksi kultaiset mitalit se saavutti myös aluemestaruuksista sekä este- että kouluratsastuksessa. Jaapeli kantakirjattiin I-palkinnolla ja se siirtyi siitoskäyttöön Jaana Lallolle Joutsenoon. Harva kilpahevonen pääsee eläkkeellä 10-vuotiaana, täysin terveenä ja kilpailukuntoisena! Jaapeli ansaitsi sen todella, ja viettää nyt leppoisia päiviä päätoimenaan tamma-asiakkaistaan huolehtiminen.


Kuva Tanja Ukkonen

PROJEKTEJA

Ostin ensimmäisen varsani vuonna 2003, FWB-orivarsan Niceguy eli Esko. Jaapelin myynnin aikoihin Esko tuli 3-vuotiaaksi ja sen ratsukoulutus alkoi. Se oli palkitsevaa työtä ja yhä enemmän vahvisti uskoani siihen, että olen oikealla alalla. Eskon kanssa yhteistyö jatkui 5-vuotiskauden alkuun, jolloin myin sen juniorille kenttähevoseksi.

 

Vuosien varrella omia hevosia on kertynyt useita, osa lyhyempiaikaisia projekteja, osa pidemmän tähtäimen toivoja. Jokaisella on kuitenkin ollut tärkeä merkitys urallani kohti ammattilaisuutta, jokaiselta olen oppinut jotakin. Näistä hevosista ja poneista voit lukea lisää kohdasta "Hevoset".

Yksi erityisen opettavainen projekti oli FWB-ruuna Daffodil's Flamenco eli Ressu. Ostin sen kun se oli 2,5 -vuotias, hyvin hyvin arka pieni oripoika. Koko talvi ja kevät tehtiin töitä sen kanssa ja usko meinasi loppua moneen kertaan. Lopultakaan emme päässeet sen kanssa pidemmälle kuin "käyntiä talutuksessa"-vaiheeseen ennen kuin se pääsi kesälaitumelle. Ennen sitä se kuitenkin ruunattiin. Ehdin jo ajatella, että Ressun kanssa on turha edes kuvitella kilpailevansa 4-vuotiaana, kun sen edistyminen on niin tavattoman hidasta.. Mutta kuinka ollakaan, syksyllä tilanne oli aivan toinen. Ressu meni jo kolmannella ratsastuskerralla irti ympäri kenttää ja jo seuraavalla viikolla laukkaa! Pelko ja arkuus oli tiessään, pienestä pakoeläimestä oli kuoriutunut kesän aikana itseensä ja ihmisiin luottava nuorukainen, joka paloi halusta oppia uusia asioita! Niinpä sitten Ressu olikin nuorisojengistä se, joka edistyi kaikkein nopeimmin ja osallistui ensimmäisiin harjoituskilpailuihinsa jo tammikuussa, kun oli juuri tullut 4-vuotiaaksi! Sinä keväänä koin Ressun olevan valmis suureen maailmaan ja uskoin sen pärjäävän jo ilman minuakin. Myin sen Johanna ja Jaana Reunaselle, ja se kipailee hienolla menestyksellä kenttä- ja esteradoilla Suomessa ja ulkomailla!

Nykyään aina, kun minulle tulee ratsutukseen joku hieman haasteellisempi tapaus, joka arkuuden vuoksi joutuu olemaan koulussa muita pidempään, muistelen Ressua ja saan siitä uskoa työhöni: kyllä tämäkin tästä, kunhan se on siihen valmis. Ressun tapaus osoitti, että nuoret hevoset kypsyvät henkisestikin kovasti eri tahtia, toiset pystyvät ottamaan oppia vastaan paljon aikaisemmin kuin toiset. Kouluttajan on vain osattava tuntea hevosista niiden oppimisvalmius sillä hetkellä ja sopeutettava vaatimustaso sen mukaan.

 

MAAILMAN TÄRKEIMMÄT

Elämäni hevonen on tamma Cuccine eli Helmi. Sain pitää sen luonani aivan liian lyhyen aikaa, mutta jo siinä ajassa tämä tamma vei minua paljon eteenpäin joka suhteessa. Helmi oli hevonen isolla Hoolla, minulle erityisen tärkeä. Sellaista hevosta elämääni tuskin koskaan tulee toista. Helmistä voit lukea lisää "Muistoissa"-sivulta.


Kuva Kati Ojala

Nykyinen "ykköstykkini" on vuonna 2001 syntynyt ruuna Umberto B, joka tuli minulle Rantasen Jukalta, kuten Helmikin. Umpassa oli projektia alussa selkäkipujen ja jännityksen suhteen, mutta ne ongelmat ovat nyt takanapäin ja olemme päässeet kunnolla treenaamaan ja kilpailemaankin. Umppa oli tullessaan ihan puhtaasti estehevonen, mutta oma kiinnostukseni kouluttamiseen ja valmentamiseen on vienyt Umpan myös kouluratsastuksessa eteenpäin, jopa kouluradoille asti!  Se onkin aloittanut kouluhevosen uransa upeasti lukuisilla voitoilla, vaikka aloittikin suoraa kansallisista He A -luokista! Rataesteillä kilpailemme tällä hetkellä 120-130 cm -luokissa. Valitettavasti Umppa kärsii kuitenkin head shaking -syndroomasta, mikä rajoittaa treenaamistamme ja kilpailemistamme kesäaikana. Umppa on todella rakastettava hurmuriruuna, jonka kanssa on ilo harjoitella ja kehittää myös itseään.  Umppa on minun Personal Trainer ja Mental Coach! 


Kuva Katja Kultaranta