Tässä esittelen muutamia koulutuksessani olleita hevosia ja poneja, jotka ovat niittäneet mainetta maailmalla. 

r. AJATUKSEN POIKA


Kuva Tatu Kärkkäinen

Kenttämestaruuksista kultaa vuosina 1999 ja 2000, pronssia 1998, estemestaruuksista hopeaa 1999. Lisäksi lukuisia voittoja ja sijoituksia suomenhevosten kansallisista esteluokista sekä aluemestaruusmitaleita koulu- ja esteratsastuksesta. Sisäänratsastuksesta asti Annan kouluttama.  Lopetettu vakavan loukkaantumisen vuoksi 2002, loppuun asti Annan hevonen.


o. A.T. UKKO-MYRSKY



Kantakirjattu I-palkinnolla P-suunnalle, nuorten suomenhevosten laatuarvostelun voitto 5-vuotiaana ja myös lupaavin 5-vuotias kouluhevonen pistein 9,5-9,0-9,0-10,0-9,5.

 

o. BRUDVIK DEWIN


Kuva Leena Kahisaari

4-vuotiaana laatuponikilpailun voitto ja BIS. Sisäänratsastuksesta asti Annan tekemä. Nykyään valjakkoajossa kansallisella tasolla omistajansa kanssa ja kantakirjattu vuonna 2010.

 

r. FANGORN


Kuva Leena Kahisaari

Ponibreedersvoitto kouluratsastuksessa sekä 5- että 6-vuotiaana vuosina 2008 ja 2009. Nykyään kilpailee menestyen pienen poniratsastajan kanssa He B ja 90 cm -tasolla aluekilpailuissa.

 

o. JAAPELI


Kuva Tanja Ukkonen

Kantakirjattu I palkinnolla. Kenttäratsastuksessa kaudelta 2004 voitto jokaisesta kenttäluokasta ja lisäksi lukuisia voittoja ja sijoituksia kansallisista esteluokista. Kultaa ja hopeaa kenttämestaruuksista sekä pronssia estemestaruuksista, kultaa myös aluemestaruuksista sekä este- että kouluratsastuksessa. Alusta asti Annan kouluttama. Nykyään jalostuskäytössä Joutsenossa.

 

o. JEDIDJAN RUFUS


Kuva Leena Kahisaari

Kantakirjattu I palkinnolla. Laatuponikilpailun voitto 4- ja 5-vuotiaana, ponibreedersissä toinen 5-vuotiaana Annan kanssa ja voitto 6-vuotiaana Elina Blomin ratsastamana. Menestyi erinomaisesti myös kansainvälisillä esteradoilla. Anna sisäänratsasti ja vei eteenpäin 5-vuotiaaksi asti.

 

r. KIRJONURMEN SUKLAADONITSI


Kuva Leena Kahisaari

Ponibreedersvoitto kouluratsastuksessa 6-vuotiaana vuonna 2004.

 

o. LORD LOCKNESS

  
Kuva Maiju Nykänen

Hyväksyttiin esitarkastuksessa, palkittiin I-palkinnolla ja sai vuoden jalostukseenkäyttöoikeuden 3-vuotiaana oripäivillä 2011.

katso video tästä!

r. PARADOX DAZZLER


Kuva Sanna Pyymäki

Ponibreedersvoitto kouluratsastuksessa 6-vuotiaana vuonna 2005.

 

r. PIN ROCK'S SPIRIT


Kuva Leena Kahisaari

Hyväksytty jalostukseen erinomaisin käyttöpistein 4-vuotiaana vuonna 2008; ratsastettavuudesta sekä este- että koulukoeratsastajalta 9, samoin hypyistä 9-9! Tuli Annalle sisäänratsastukseen ja oripäiviä varten 3-vuotiaana, myytiin 4-vuotiskauden lopussa ruunattuna poniratsastajalle. Kilpaillut kaudella 2010 kansallisella tasolla 100-110 cm -luokissa, Hallimestaruushopeaa pikkuponeissa 2010.

 

o. SALMIAKKI POIKA


Kuva Leena Kahisaari

4-vuotiaana laatuarvostelun kokonaiskilpailun 3. ja toiseksi paras askellajeissa vuonna 2010.

 

o. SILVOLAN HEMMINKI


Kuva Riitta Lehtinen

4-vuotiaana nuorten suomenhevosten laatuarvostelussa 2. vuonna 2008. Kaudella 2010 voittoja ja sijoituksia kansallisista koululuokista. Tammikuussa 2011 kantakirjaan I palkinnolla!

 

o. STACKARPS PIONEER


Kuva Leena Kahisaari

3-vuotiaana hyväksytty jalostukseen I palkinnolla, 6-vuotiaana kantakirjaan jälleen I palkinnolla huippupistein 99799=43p! Ollut Annalla koulutuksessa 3-vuotiaasta asti ja nykyään Annan oppilaalla kilpailukäytössä.

 

t. STREAMSIDE BEVERLEY 


Kuva Leena Kahisaari

Ponibreedersvoitto kouluratsastuksessa 6-vuotiaana vuonna 2010, kantakirjaus samana vuonna I palkinnolla!

 

t. SYMPHATIL IRISH QUEEN


Kuva Leena Kahisaari

Ponibreedersissä 3. vuonna 2008 ja 2. vuonna 2009. Kantakirjattu I palkinnolla vuonna 2009. Annan sisäänratsastama tämäkin.

 

o. TYCOON K


Kilpauran alkutaipaleella 4-5 -vuotiaana, nuorten hevosten 100-110 cm -luokkia. Kilpaillut sittemmin Ruotsissa Satu Liukkosen ratsastamana jo 150 cm-tasolla.

 

o. VALON VEIKKA


Kuva Leena Kahisaari

4-vuotiaana laatuarvostelun kokonaiskilpailun voitto ja lupaavin askellajihevonen vuonna 2010.

 

o. VOIVEIKKO


Kuva Leena Kahisaari

Kantakirjattu II palkinnolla 2009, kilpaillut esteitä ja kenttää kansallisella tasolla.

 

t. WIMLA 

Kantakirjattu I-palkinnolla 2010

 

t. YRMELI


Kuva Leena Kahisaari


Kasvattajakilpailun voitto esteratsastuksessa vuonna 2008, kilpaillut este- ja kouluratsastuksessa kansallisella tasolla. Kantakirjattu vuonna 2009, luonteesta ja hypyistä 9!