UUTISIAuutisiaUUTISIAuutisiaUUTISIAuutisiaUUTISIAuutisiaUUTISIAuutisiaUUTISIA
3.2.2012
Surullinen ilta, vanha kääpiövuohi Lola nukutettiin ikiuneen. Se sai kuitenkin elää pitkän ja hyvän elämän tallivuohena, eikä onneksi joutunut kärsimään vanhuuden vaivoista pitkään.
30.1.2012
Alkanut vuosi tulee olemaan hyvin erilainen, Anna on juhannuksen aikoihin syntyvän perheenlisäyksen vuoksi sivussa ratsastushommista. Umppa kilpailee Heikkilän Marian kanssa esteluokissa, Penni lähti Ruotsiin Olof Smithin ratsastettavaksi ja kilpailtavaksi, nuoriso saa vielä kasvaa ja odotella, että Anna jatkaa syksyllä niitten kanssa. Vaihtelu virkistää! ![]()
29.1.2012
Ihastuttava ystävämme Suffeli muutti uuteen kotiin. Onnea Irkalle ihanasta ponista ja hauskoja ratsastushetkiä tukevaisuuteen!

Kuva Leena Kahisaari
24.12.2011
Hyvää Joulua ja onnea vuodelle 2012 sekä kiitos kuluneen vuoden yhteistyöstä kaikille asiakkaille!
30.11.2011
Suureksi suruksemme 2-vuotias tamma Cassiana eli Nanna lähti tänään hevosten taivaaseen. Kesällä alkaneet ataksian oireet pahenivat niin rajuiksi, että vaikea päätös oli tehtävä.

Kuva Leena Kahisaari
22.11.2011
Easybeat eli Papu muutti uuteen kotiin uuden omistajan luo. Onnea Sussulle uudesta ihanasta hevosesta! Myös ori Lakeuden Ihme on vaihtanut omistajaa syksyn aikana.

Kuvat Leena Kahisaari
5.11.2011
Papu jatkoi hienosti mennyttä kisakauttaan hypäten Ypäjän hallikisoissa jälleen nollat kumpanakin päivänä ja voitti 4-vuotiaiden Kingsland Tulevat Tähdet -sarjan kokonaiskilpailun. Kisakausi on Papun osalta saatu päätökseen ja sillä alkoi hyvin ansaittu talviloma!
23.10.11
Umppa hyppäsi HIHS:ssa mukavasti, torstaina 130 cm ja perjantaina 135cm, kummassakin yksi puomi alas mutta hyvät radat ja arvokasta kokemusta ![]()
16.10.2011
Papu oli taitava laatuarvostelussa sijoittuen estehevosissa kokonaiskisan kolmanneksi!
Perjantain rakennearvostelussa se sai pisteet 88787=38 ja esiintyi kauniisti. Lauantaina hypättiin estekoe, jossa sarjan B-osana ollutta okseria nostettiin 130 cm asti. Papu suoriutui tehtävästään helposti ja sai valtavan hienot pisteet:
Rohkeus 9,5 hevonen on luottavainen ja sillä on hyvä asenne
Varovaisuus 9 hevonen vaikuttaa varovaiselta
Hyppytekniikka 9 hyvä jalkatekniikka, terävä ponnistus käyttää kehoaan hyvin Ratsastettavuus 9,5 helppo ratsastaa, vaikuttaa hyvin toimivalta
Laukka 9,5 rytmikästä ja tasapainoista, askelpituutta on helppo säädellä, laukka on elastista
Lauantain jälkeen Papu oli kisan johdossa. Sunnuntaina hypättiin 100cm rata, jonka Papu teki tapansa mukaan ilman ongelmia. Radan viimeinen linja oli sille hiukan ahdas, siinä se tuli siksi vähän kättä vasten, mikä vaikutti pisteisiin. Tulos kuitenkin oikein hyvä:
Rohkeus ja varovaisuus 9
Kyky 8
Hyppytekniikka 8
Ratsastettavuus 8,3
Hieno viikonloppu! ![]()
6.10.2011
Annan rakkain ja tärkein, 11-vuoden ikään ehtinyt Elsa-koira lähti tänään koirien taivaaseen. Suru on suuri ja kaipaus suunnaton.
17.9.2011
Saara eli Backwoods Zahara oli voitokas laatuponikisassa ollen paras 2- ja 3- vuotiaista! Saara sai hienot pisteet: askellajeista käynti 9, ravi 8,5, laukka 8 ja yleisvaikutelma 8,5 sekä esteiltä tekniikka 8, kapasiteetti 8,5 ja yleisvaikutelma 8,5
Viikonlopun täydensi Backwoods Honey Bunnyn sijoittuminen 2-vuotiaissa kolmanneksi ja Backwoods Little BBn 4-vuotiaiden estevoitto!

11.9.2011
Umppa oli elämänsä ekoissa kenttäkisoissa ja nappasi heti voiton! ![]()
28.8.2011
Cassiopeia alias Penni saapui Suomeen, vihdoin! ![]()
21.8.2011
Papu voitti Ypäjällä Nuorten Hevosten Festivaaleilla 4-vuotiaiden kenttäluokan mukavilla pisteillä! Ehkäpä se jonkun kenttäkisankin vielä tulevaisuudessa tulee menemään, sen verran kovasti tuntuu maastoesteistä pitävän ![]()


Kuvat Leena Kahisaari
8.8.2011
Utopia on vihdoin tiine orista Van Goghn (Numero Uno - Bernstein)!
![]()

Van Gogh
1.8.2011
Taikuri ja Timppa muuttivat uuteen kotiinsa. Onneksi pojat pääsivät samaan paikkaan, helpottaa koti-ikävää!
24.7.2011
Umppa on palannut tauolta ja hyvin palasikin, aloitti Lahden kisoissa ja hyppäsi hyvän nollan. Vielä ehtii hyvin mukaan loppukauteen! ![]()
Kuva Noora Kesti
25.6.2011
2v. FWB-tamma Cassiana (i.Cassiano ei.Chalan) muutti Annan talliin. "Nanna" on hieno ja oikein lupaava kilpahevosen alku, joka saa varmasti hienon sukunsa vuoksi toimia myös siitoksessa.
Kuva Leena Kahisaari
18.6.2011
Sekä Rusina että Vieno tiinehtyivät jälleen kerrasta, Rusina on kantavana tällä kertaa Clinton II:sesta (Carolus - Calypso II) ja Vieno Hilton Jäpästä . Vielä jännitetään Utopian tiineystarkastusta, se ei hoidosta huolimatta ainakaan vielä ole jalastaan parempi ja on nyt siemennetty Van Goghilla. ![]()

Clinton II
20.5.2011
Täydellinen, kaunis, pikkuinen Saimi on nyt enkelivarsa.. Se nukkui pois laitumella, kukaan ei tiedä miksi. Ehkä se vain oli liian täydellinen tähän maailmaan..
10.5.2011
Umpan jalka leikattiin Turussa Anivetin klinikalla tänään saksalaisen Dirk Fisterin toimesta. Rengasside katkaistiin ja nyt alkaa rauhallinen kuntoutus kohti syksyn kisoja. Utopialle teki samainen ell eilen kantasoluhoidon, toiveikkaita ollaan kuntoutumisen suhteen ja astutus laitetaan toistaiseksi jäihin.
23.4.2011
Rusina varsoi klo 00.20 isokokoisen ja pitkäjalkaisen tammavarsan Eurocommerce Singaporesta. Työlästä oli näin suuren varsan maailmaan saattaminen, mutta kaikki meni lopulta onneksi hyvin ja varsa ja äiti voivat erinomaisesti! Kaunotar sai nimekseen Backwoods She-Ra eli Saimi. ![]()
Rusina uusitaan näillä näkymin Chacco Bluella.

Kuvat Piia Pirhonen
21.4.2011
Taikurista tuli ruuna. Paranemisen jälkeen poni jatkaa hienosti alkanutta ratsukoulun alkeiskurssiaan vielä ennen kesälomaa.
Leena Kahisaari
15.4.2011
Vieno Verraton varsoi klo 03 aikoihin aivan ihastuttavan ruunikon orivarsan, jolla on upeat suorat jalat ja suloiset mustat nilkkasukat! ![]()

Kuvat Piia Pirhonen
Taisto-poni hyväksyttiin kolmeksi vuodeksi jalostukseen Ypäjällä ponioripäivillä! ![]()
Kuva Leena Kahisaari
26.3.2011
Annalla alkuvuoden valmisteltavana ollut Satu Juurisen hannoverori Lord Lockness hyväksyttiin Ypäjän oripäivillä esitarkastuksessa I palkinnolla ja sille myönnettiin jalostukseenkäyttöoikeus vuodeksi 2011! Ratsain esittämisestä mainittiin, että "Liikkuu hyvässä tasapainossa, elastinen ja pidentää hyvin askeltaan. Yhteistyöhaluinen ori, jolla on erittäin hyvä ratsastettavuus. Hyvin esitetty."

Kuva Maiju Nykänen
24.1.2011
Silvolan Hemminki kantakirjattiin hienosti suoraa I palkinnolla Ypäjän orinäyttelyssä.

Kuva Piia Pirhonen/Katja Kultaranta
Profiili